SSV GYM tulee olemaan nuorille suunnattu kamppailulaji- ja kuntosali.

SSV GYM on osa sanoStopväkivallalle-liikettä. GYM tulee olemaan paikka, jossa nuoret voivat treenata valmentajien ohjauksessa kuntosalilla tai erilaisten kamppailulajien parissa. Samalla he saavat viettää aikaa ympäristössä, joka on turvallinen ja tavata muita nuoria. Myös itse tulen olemaan paikalla niin paljon kuin mahdollista. 

SSV GYM:illä voivat treenata kaikki, eivät vain nuoret. Sali haluaa kuitenkin ensi sijassa tavoitella niitä nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa, jo joutuneet niin sanotusti huonoille teille tai jotka kaipaavat vain mielekästä tekemistä elämäänsä. Sali tarjoaa sellaisen turvasataman ja innostavan ympäristön, jossa nuoret voivat keskittää energiansa urheiluun ja näin kohentaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointiaan. Tiloissa tulisi olemaan treenaamisen ja urheilun lisäksi puitteet nuorisolle viettää vapaa-aikaa, seurustella ja mahdollisesti harrastella muitakin asioita. 

SSV GYM:ille on suunnitteilla myös stipendiohjelma, joka mahdollistaisi tietyn kriteerein valitulle nuorelle mahdollisuuden treenata salilla ilmaiseksi. 

Sijoittaja tai yhteistyökumppani

On meidän kaikkien yhteinen asia, että nuorten ongelmakäyttäytymiseen puututaan ja siihen löydetään ratkaisuja – SSV GYM on yksi niistä. Sali on vielä hankevaiheessa, joten jos haluat kantaa kortesi kokeen nuorten hyvinvoinnin eteen, ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää. Myös somevaikuttajat ja muut tahot ovat erittäin tervetulleita mukaan viemään SSV GYM:in ideaa eteenpäin. 

Ota yhteyttä ›
Soita